matkalla: gent, brugge ja de haan




Gent, Belgia

Yövyttiin kaupungissa vain yksi yö, mutta nähtiin paikkoja ja kuultiin kaupungin historiasta ilmaisella turistikierroksella. Tykkäsin paljon espanjalaisesta oppaasta, joka kertoi asuneensa jo viisi vuotta Gentissä. Hän osasi kertoa kiinnostavasti historiasta ja ottaa ihmisiä mukaan. Kolmannessa kuvassa näkyykin linnoitus, joka on vallattu vain kerran, silloin kun alkoholin nostetuista hinnoista kimpaantuneet opiskelijat marssivat sinne mielenosoituksessaan.

Päästiin myös vihdoinkin Primarkiin. Mukaan nappasin farkkutakin (sitä on kyllä tullut pidettyä!) ja kolme paria Harry Potter -sukkia. Muiden odotellessa kassajonossa eksyin vielä viereiseen Nyxin liikkeeseen katselemaan alennusmyyntejä ja löysin ihanan luomiväripaletin. Ei voinut olla kuin tosi tyytyväinen matkan ostoksiin!

Meillä oli ihana hotelli ihan kaupungin keskustassa, ihana uima-allas, jossa illalla hetken aikaa loikoiltiin. Päivä oli kuuma ja olin tyytyväinen, että valitsin olkapäät peittävän mekon päälle. Kaiken kaikkiaan onnistunut päivä, vaikka unohdettiinkin illalla palata ottamaan kuvia graffitikadulle. Hyvin nukutun yön, makoisan aamupalan ja epäonnistuneen vohvelinpaistoyrityksen jälkeen lähdettiin matkaan kohti Bruggea.




Brugge, Belgia

Meidän espanjalainen tuttavaperheemme saapui lauantaina viettämään vielä viikonloppua kanssamme Bruggeen. Kierreltiin keskustaa ja käytiin jokiajelulla, josta tuli hyviä kuvia. Päästiin syömään ihan kunnon belgialaisia ranskalaisia, vihdoinkin! Brugge olikin varmaan kaikista käymistämme paikoista eniten turistikohde, toki oli viikonloppu, mutta ihmisiä oli paljon. Tykkäsin kuitenkin tunnelmasta, se oli sitten kaikista kohteista romanttisin, ihana, tunnelmallinen ja vanha pikkukaupunki.





 De Haan, Belgia

Käytiin vielä sunnuntaina Belgian rannikolla, pienessä kylässä nimeltään De Haan. Syötiin rannan turistipaikassa yllättävän hyvät salaatit ja vielä paremmat jäätelöannokset. Väsyneinä myöhään valvotusta illasta kierreltiin rannalla ja nappasin muutaman kivan kuvankin.



huomautus!
Tajusin tässä kuvia selaillessani, että eihän mulla ole kamerassa yhtäkään kuvaa Antwerpenistä, joka kuuluisi näiden kahden matkapostauksen väliin. Siellä satoi vettä ja kamera pysyi laukussaan. Jotenkin meillä on kaikilla matkoilla sellainen päivä, ettei mikään oikein suju, että kaikki ovat koko ajan nälkäisiä ja väsyneitä. En voi väittää mitään huonoa Antwerpenista, mutta se osui meidän matkalla juuri huonoon kohtaan.

Enää olisi yksi matkapostaus tämän kesän reissulta jäljellä. Onneksi Instagramiin voi postata kuvia vuoden mittaan. Nyt ei ole tulossa mitään uutta reissua ja tuntuu vähän tyhjältä. Mutta kyllä me vielä joku päivä sinne Japaniinkin päästään!

Seela

Kommentit

Suositut tekstit