matkapäiväkirja: ef graduation

Saako puhua kielimatkanostalgiasta? Nyt on tullut taas muisteltua sitä kaikkea, kun kielimatkoista ylipäänsä on tullut kysymyksiä. Katsoin sen meidän tekemän videonkin, Snowhite and Seven seagulls. Ja selasin kaikkia kuvia läpi.


Meinasin nyt tehdä taas pitkästä aikaa matkapäiväkirja-sarjaan yhden uuden kielimatkapostauksen. Ihan vaan sen takia, että kaipaan Britteihin ja ilmassa on matkakuumetta. (Onneksi kesällä on tiedossa yksi Brysselin reissu!!)

Ajattelin kertoa teille Graduationista. Valmistumisesta mainitsinkin jo kouluaiheisessa postauksessani. Se oli ihana päivä, mutta älyttömän surullinen myös. Tunnelmoidaan niitä viimeisiä hetkiä.

Aamulla meillä oli aktiviteetti, mutta meidän liiderit onneksi päätti, että saadaan tehdä mitä huvittaa. Tuhlailtiin rahoja ja istuttiin Costassa, juotiin ehkä toiseksiviimeisiä ananas-kookosvesiä. Rikoin Primarkin sukkahousuni, mutta sehän oli fakta, etteivät ne tule kestämään. Käytiin matkalaukkuostoksilla ja stressasin omasta laukustani, jonka lukko reistaili.

Koululla söin Kaislan sipsit ja sitten siirryttiin Royal Pavillionin puistoon, jossa jo aikaisemmin oltiin oleskeltu. Saatiin kaikki EF:n lakit ja omat todistukset kielitasosta ja suoritetuista opiskeluista kielimatkalla. Otettiin paljon ryhmäkuvia. Halailtiin, toiset jo itkivät. Itselle itku tuli silmään lopulta Helsinki-Vantaan aulassa, kun sanottiin heipat Suomi-porukalla. Ei vielä Brightonissa tajunnut, että oli oikeasti lähdössä ja ettei näkisi suurinta osaa ihmisistä enää koskaan.

Päivä huipentui discoon ja koska se oli viimeinen, koimme velvollisuudeksi liittyä mukaan. Hostiin saavuttiin myöhään illalla ja tehtiin viimehetken pakkailuja. Oli aika hektistä, väsytti eikä halunnut lähteä, mutta toisaalta oli jo valmis palaamaan kotiin.




(Lopuksi vielä pieni kysymys, olen pikkuhiljaa siirtymässä kuvankäsittelyn maailmaan, joten mitä mieltä olette? En todellakaan ole ammattilainen, eikä musta kyllä suoraan sanoen sellainen ole tulossakaan.)

Kielimatkaa muistellen Seela

Kommentit

Suositut tekstit