(teko)syitä blogihiljaisuuteen

Anteeksi. Blogin kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle lähiaikoina, mutta ei, en ole aikeissa lopettaa kirjoittamista, sillä todella pidän bloggailusta. Aikaani on vienyt...

...harrastukset
Koko ajan jossakin menossa. Uusi kuntosalikortti ja pari kertaa viikossa salilla, itsenäinen kirjoittaminen kotona sanataiteen puolella, kun pitäisi saada aikaiseksi hyvä teksti, jonka voisi jopa julkaista jossakin scifi-/fantasialehdessä? Ja onhan vielä ne pianotunnitkin kerran viikossa. Pitäisi valmistautua keväällä tekemään kakkostutkinto.

...koulu
Vaikka koulujutuista ei stressata, silti välillä se jotenkin onnistuu viemään aikaa. Maantiedon kuntatyö, muutama koe ja lukupäiväkirjoja sun muita. Odotetaampa vain, että se lukio alkaa. Toisaalta, jos stressaamisen osaa pitää kurissa, saahan sitä käyttää koulujuttuihinkin aikaa. Kunhan ei kuitenkaan ihan liikaa vielä tässä vaiheessa.

...muut kiireet
Synttärit tuli ja meni, juhlittiin kavereiden kanssa ja tuli vielä sukulaisiakin. Perheellä ollaan myöskin mukana ystäväperhetoiminnassa ja nähdäänkin japanilaista ystäväämme lähes joka viikko. Suunnitteilla on myös melkein jokaiselle viikolle ennen joulua jotakin tekemistä. Toisaalta tykkään siitä, kun kalenteri on täynnä, mutta katsotaan miten jaksetaan.

...väsymys
Kun herään, väsyyttää. No, tietenkin väsyttää. Koulussa väsyttää, iltapäivällä ja illallakin väsyttää. Jostakin syystä tuntuu, että tämä ei ole nyt mitään tavallista väsymystä. Ehkä sitä pitäisi tutkia. Sitten kun ehtii. Eilenkin itketti, kun ei jaksanut lähteä minnekkään ja täytyi vain kääriytyä peiton alle hyvän kirjan kanssa.

...inspiraatiokato
En halua kirjoittaa sen takia, että täytyy. Kirjoitan silloin, kun haluan ja kun löydän hyvän aiheen postauksen. Syysloman jälkeen pää oli täynnä uusia ideoita, mutta jostain syystä nyt pää lyö tyhjää. Pimenevät illat eivät myöskään tarjoa otollista valoa haluamilleni valokuville.

Eiköhän se tästä. Joulu ja monet muut ihanat jutut häämöttävät edessä. Ja jos vain osaisi vähän välillä rauhoittaa, niin eiköhän siitä elämästäkin selvitä.

Seela

Kommentit

Suositut tekstit