matkapäiväkirja: oxford

Tällä kertaa kerron vähän vielä kielimatkastani, mutta voittekin ehkä jo huomata, että blogin puolella tapahtuu jotain jännittävää (ja jouluista). Siitä lisää sitten myöhemmin.

Varasin jo ennen matkaa My EF -sivuilta, sieltä löytyy kaikki matkan tärkeimmät tiedot, ylimääräisinä paketteina Fun Packin lisäksi Oxfordin reissun. Sinne lähdettiin matkan toisena sunnuntaina, lauantaina käytiin Portshmouthissa, joka ei ollut erikseen varattava reissu, vaan kaikki lähti mukaan. Siellä shoppailtiin ja tuhlailtiin outleteissa, tajusin kuinka paljon rahaa olikaan jo mennyt. Oxford oli sitten vähän erilainen, ei mikään erityinen shoppailukaupunki, mutta arkkitehtuuri ja kaupungin henki muutenkin oli todella viihtyisä. Sinne haluan joskus uudestaan.

Maksoin tuosta reissusta noin 40€ ja olihan se bussimatkakin jo yhteen suuntaa melkein kolme tuntia. Sitten käytiin semmoisella veneajelulla. Käveltiin ohi myös Harry Potterin kuvauspaikoista, valitettavasti ei missään käyty sisällä. Vapaa-ajalla kierreltiin ja oltaisiin mielellään käyty kirjastoissa, sillä onhan Oxford opiskelukaupunki ja juuri tuossa pyöreässä rakennuksessa, Bodleain Libraryssä on myös Pottereita kuvattu. Sunnuntaina oli kuitenkin kaikki kirjastot kiinni. Juuri tuona samana päivänä ilmestyi myös kahdeksas Harry Potter -kirja ja olihan se hienoa olla juuri Oxfordissa silloin.











Seela

Kommentit

Suositut tekstit