matkapäiväkirja: koulua kielimatkalla?

Pitkästä aikaa blogin parissa. Tänään puhutaan vähän lisää kielimatkasta ja erityisesti koulujutuista, jotka liittyvät matkaan. Kaislan postaus samasta aiheesta: oppitunnit kielimatkalla.

Kolmen viikon EF:n kielimatkaan kuuluu kaikkien aktiviteettien lisäksi myös ne oppitunnit, kaksi kertaa 80 minuuttia joka arkipäivä. Minä vietin ne tunnit International -ryhmässä, eli kielimatkalaisia oli ympäri Eurooppaa. Meidän opetusryhmässä meitä oli vähän alle kaksikymmentä. Oppilaita oli Suomesta, Italiasta, Tanskasta, Itävallasta ja Saksasta. Opettajat olivat paikallisia ja tunneilla puhuttiin vain englantia.

Ennen matkaa tehdään kielitasotesti, jonka mukaan oppilaat jaetaan ryhmiin kohteessa. Sitä ei kannata stressata, jos oma ryhmä tuntuu väärältä, sieltä pääsee vaihtamaan toiseen. Koin itse, että ymmärsin hyvin tunneilla, mutta välillä puhumaan alkaminen oli vaikeampaa. Toisaalta se riippuu ihan siitä, millainen tyyppi olet.

Tunneilla oleminen oli mielestäni kiinnostavaa. Opettajat oli kivoja, ryhmä myös ja jutut, mitä tunneilla tehtiin, olivat paljon mielenkiintoisempia, kuin Suomessa englannin tunneilla. Tai ainakin kiinnostavimpia, kun meidän koulussa :) Tehtiin paljon ryhmätöitä ja suullisia esityksia, pohdittiin ja kerrottiin mielipiteitä. Opin myös muutamia uusia kielioppijuttuja. Olin myös positiivisesti yllättynyt noista tehtäväkirjoista, mitkä saatiin.

Matkan lopulla tehdään myös koe, joka määrittää kielitason. Viimeisenä koulupäivänä juhlitaan Graduationia, heitellään lakkeja ja saadaan todistukset matkan aikana opituista asioista ja tunneista, millä on käyty. Tuon todistuksenkin voi liittää omaan ansioluetteloon, jos hakee sellaista työpaikkaa, missä englannin kielestä on selvästi hyötyä.







Seela

Kommentit

Suositut tekstit